Santa Maria Suomi Paulig PRO

Laatu ja turvallisuus

Laatu on koko toimintamme avainsana. Se liittyy kaikkeen mitä koemme, vaikka sitä ei näkisi eikä tuntisi, kuten vaikkapa tuote, joka on paitsi maukas, myös turvallinen syödä. On itsestäänselvyys, että meidän tuotteisiimme on pystyttävä luottamaan.

Kanel testas i vårt laboratorium.

 

Kanelia tutkitaan laboratoriossamme.

Laatutyömme alkaa jo pelloilla, joilla raaka-aineemme kasvavat. Työskentelemällä järjestelmällisesti, valitsemalla tavarantoimittajamme huolellisesti, pysymällä heidän kanssaan jatkuvassa keskusteluyhteydessä ja arvioimalla yhteistyötämme säännöllisesti voimme varmistaa, että raaka-aineet ja tuotteet ovat korkeiden laatuvaatimuksiemme mukaisia. Käymme myös säännöllisesti tavarantoimittajiemme luona tarkastamassa heidän laatujärjestelmänsä.

Testaukset ja analyysit ovat myös tärkeä osa laatutyötämme. Kun vaikkapa mauste-erä saapuu johonkin raaka-ainevarastoistamme, sen sisältö tarkastetaan erilaisten parametrien mukaan riippuen siitä, mistä mausteesta on kysymys. Raaka-aineet testataan myös aina mahdollisten bakteerien varalta, ja mausteille suoritetaan makutesti. Omien laboratorioittemme lisäksi käytämme ulkopuolista laboratoriota objektiivisuuden ja asianmukaisten analyysimenetelmien varmistamiseksi.

Testausten jälkeen erä pysyy karanteenissa varastossamme, kunnes testitulokset on saatu ja erä hyväksytty. Vasta sen jälkeen mausteet saadaan tuotantoon. Mikäli erä ei vastaa vaatimuksiamme, se lähetetään takaisin.

Parhaan mahdollisen hygienian ja laadun varmistamiseksi kaikki tuotantolaitoksemme on sertifioitu kansainvälisen BRC-elintarvikestandardin mukaan. Sertifiointiin kuuluu auktorisoidun BRC-tarkastajan suorittama vuotuinen auditointi, jonka avulla varmistetaan, että toimimme standardin vaatimusten mukaisesti.

Oy Paulig Finland Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81