Santa Maria Suomi Foodservice

Ota yhteyttä

Haluamme, että olet tyytyväinen tuotteisiimme. Haluamme kuulla missä olemme onnistuneet ja missä voimme vielä kehittyä. Palautteesi avulla voimme kehittää toimintaamme ja tarjota kuluttajillemme vielä parempia tuotteita.

Ota yhteyttä täyttämällä alla oleva lomake. Pyrimme vastaamaan kaikkiin palautteisiin viikon sisällä. Mikäli et ole kuullut meistä 10 päivään, pyytäisimme tarkistamaan, ettei vastauksemme ole päätynyt roskapostikansioon. Mikäli vastaustamme ei löydy, otathan yhteyttä uudestaan. Halutessasi voit myös olla yhteydessä puhelimitse.

Huomioithan, että emme pääsääntöisesti tee yksittäisiä tuotelahjoituksia, emmekä tällä hetkellä etsi uusia sponsorointikumppanuuksia. Sponsorointiyhteistyömme pohjautuvat vastuullisuusohjelmaamme ja keskittyvät tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Teemme pitkäaikaista yhteistyötä kansainvälisen Save the Children -organisaation, SOS-Lapsikylän ja Aseman Lapset ry:n kanssa. Tuemme myös harkitusti muutamia paikallisia hankkeita pääkonttorimme läheisyydessä Helsingin Vuosaaressa. Tutustu Pauligin sponsorointiohjeistukseen täällä.

 

Santa Maria kuluttajapalvelu

Puh: 0800-03333
Maanantaisin ja keskiviikkoisin: 9.30-11.30

Tietoa henkilötietojen käsittelystä löydät seuraavasta linkistä: GDPR Policy

 

Palaute tai reklamaatio

Oy Paulig Finland Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81